Alkuperäiseltä nimeltään Iisalmen Yrittäjänaiset on perustettu vuonna 1952. Perustamiskokouksen ilmoitus oli ollut paikallisessa lehdessä suurin piirtein näin: ”Kutsutaan Iisalmen Seurahuoneelle naisia.” Monta osallistujaa ei tosin paikalle saapunut, mutta yksi heistä oli muuan yritteliäs ja aikaansaava Elsa Makkonen. Kun Iisalmeen saatiin oma naisyhdistys, Kuopion vastaava yhdistys toimi aloitusvaiheessa ns. kummiyhdistyksenä. Ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Elsa Makkonen, joka luotsasikin todella kunnioitettavat 22 vuotta yhdistystä!
Jo alusti asti toiminnan peruskivenä ja jo perinteeksi muodostunut joulumyyjäiset sai alkunsa Iisalmen Suojeluskunnan talolta. Matkan varrella on ns. naisten joulumessujen tai naisten joulumyyjäisten pitopaikka muuttunut ja vakiintunut nykyisin Olvihalliin Iisalmen satamassa. Naamiaiset sekä muotinäytökset toimivat myöskin alkuvaiheessa varojenkeruun lähteenä, nykyisin nämä tapahtumat elävät vain muistojen arkistossa. Mutta pikkujoulut ovat perinne joka elää! Ja vuosien saatossa toiminta uudistuu ja muokkautuu jokaisen aikakauden ja jäsenistön tarpeisiin, kuten vireän ja aktiivisen yhdistyksen pitääkin!
Virkistys- ja koulutustoiminta on ollut vahvasti mukana yhdistyksen alkuajoista lähtien, yhteisinä hetkinä ja virkistystä tuovina voiman lähteinä. Jäsenkunta on ollut joskus myös varsin ahkera matkustamaan – aina ulkomaita myöten. Iisalmen Seudun Yrittäjänaiset ovat myös hyvin tuttu näky valtakunnallisilla yrittäjänaispäivillä ja liittokokouksissa. Myös moneen paikkaan, yrittäjänaiseen ja yritykseen on jo vuosien varrella ehditty tutustua.
Yhdistys on aina ollut voimakas ja toimiva, jäsenilleen virikkeitä antava sekä taloudellisesti hyvin menestynyt.
Juhlavuonna 2002 julkaisimme historiikin vuosilta 1952–2002.
TULEVA TOIMINTA: MITÄ SINÄ HALUAISIT?
Kerro rohkeasti mielipiteesi kun Sinulla on ideoita mitä tekisimme tai missä vierailisimme tai millaista koulutusta olisi hyvä järjestää. Kaikki ehdotukset ovat tervetulleita ja arvokkaita. ELI OTATHAN YHTEYTTÄ PUHEENJOHTAJAAN TAI SIHTEERIIN!
Myös ruusuja ja risuja voit vapaasti hallituksen jäsenille lähettää.
LISÄKSI KAIPAAMME EHDOTUKSIA JA KOMMENTTEJA YMPÄRISTÖKUNNISTA, kertokaa meille mitä muuallakin kuin Iisalmessa yrittäjänaisten parissa tapahtuu tai esittäkää toiveita, mitä kivaa omalle seudullenne järjestäisimme!
Aiempia hallituksia:
Hallitus 2021. Seisomassa takana vasemmalla Anne Ruotsalainen, Heli Pironetti, Heli Veteli, Petra Parviainen, puheenjohtaja Tiina Karppinen, Helena Tabell, Saila Remes, Mirjami Palomäki, Hanna Lehmusoksa ja Eila Sirviö. (Kuvaaja Photoiisu.)
Hallitus 2020. Seisomassa Suomen Yrittäjänaisten toimitusjohtaja Carita Orlando, Saila Remes, Mirjami Palomäki, Hanna Lehmusoksa, Anne Ruotsalainen ja Taina Karvonen. Istumassa Leena Varonen, puheenjohtaja Tiina Karppinen ja Sanna Hujanen. (Kuva: Photoiisu)
Hallitus 2019. Seisomassa takana Helena Tabell, Mirjami Palomäki, Saila Remes, Satu Rönkkö sekä istumassa edessä vasemmalta Milja Bovellan, Kristiina Pironetti, Sanna Hujanen, puheenjohtaja Tiina Karppinen ja Taina Karvonen. (Kuvaaja Tiina Hyvönen ja kuvankäsittely Taina Karvonen)
2018: Seisomassa Kristiina Pironetti, Satu Rönkkö, Tiina Hyvönen, Aija Kyllönen, puheenjohtaja Tiina Karppinen sekä istumassa Sanna Hujanen ja Saila Remes. Kuvasta puuttuu Taina Karvonen.
2017: Takarivissä vasemmalta Saila Remes, Katri Antila, Tiina Hyvönen ja Satu Rönkkö. Alarivissä: Milja Bovellan, puheenjohtaja Tiina Karppinen, ex-jäsen Hilkka Kaikkonen ja Sirpa Lahtinen. Kuvasta puuttuvat Minna Paulin ja sekä hallituksen ex-jäsen Kaisu Auvinen. (Kuva: Taina Karvonen, Mainospolku).
2016: Seisomassa Satu Rönkkö, Milja Bovellan, Kaisu Auvinen, Tiina Hyvönen, Katri Antila ja Hilkka Kaikkonen. Istumassa puheenjohtaja Tiina Karppinen, Sirpa Lahtinen ja Minna Paulin.
2015: Seisomassa Tiina Hyvönen, Raija Kumpulainen, Milja Bovellan, Kaisu Auvinen ja Minna Paulin. Istumassa Sirpa Lahtinen, puheenjohtaja Hilkka Kaikkonen, Satu Rönkkö, Tiina Karppinen ja Terhi Reiss.
2014: Ylärivissä Raija Kumpulainen, Tiina Karppinen, Tiina Hyvönen, Sari Laine, Satu Rönkkö ja Terhi Reiss. Ala- ja keskirivissä Milja Bovellan, puheenjohtaja Hilkka Kaikkonen ja Sirpa Lahtinen. Kuvasta puuttuu Aija Rahkola.
2013: Ylärivissä Helena Huttunen, Aija Rahkola, Tiina Hyvönen, Tiina Karppinen, Raija Kumpulainen. Alarivissä Johanna Juntunen, puheenjohtaja Hilkka Kaikkonen ja Terhi Reiss. Kuvasta puuttuu Sari Laine.
2012: Seisomassa: Mari Parviainen, Johanna Juntunen, Helena Huttunen ja Sari Laine. Istumassa Raija Kumpulainen, Hilkka Kaikkonen, puheenjohtaja Aija Rahkola, Merike Sirelpuu ja Tiina Karppinen.
2011: Seisomassa Riikka-Leena Lappalainen ja Mari Parviainen. Istumassa Helena Huttunen, Sari Laine, puheenjohtaja Aija Rahkola ja Niina Styrman. Lattialla Raija Kumpulainen ja Hilkka Kaikkonen.
2010: Takarivissä Riikka-Leena Lappalainen ja Niina Styrman. Keskellä Liisa Vidgren ja puheenjohtaja Aija Rahkola. Eturivissä Eija Lyytikäinen, Raija Kumpulainen, Mari Parviainen, Merike Sirelpuu ja Helena Huttunen.
2009: Seisomassa Riikka-Leena Lappalainen, Mari Parviainen, Liisa Vidgren ja Eija Lyytikäinen. Istumassa Merike Sirelpuu, puheenjohtaja Helena Huttunen, Aija Rahkola ja Hannele Eskelinen.
2008: Takarivissä Eija Lyytikäinen ja Marika Kastari. Keskirivissä Marita Tikkanen, Hannele Eskelinen, puheenjohtaja Helena Huttunen, Riikka-Leena Lappalainen ja Hanna Jokinen. Eturivissä Tiina Kääriäinen ja Aija Rahkola.
2007: Takarivissä Helena Huttunen, Tiina Kääriäinen, puheenjohtaja (1.9.alk.) Kristiina Kukkonen ja Eija Lyytikäinen. Eturivissä: Sirpa Kärkkäinen, puheenjohtaja (31.8. asti) Minna Virtanen, Hanna Jokinen, Pia Haikarainen ja Marita Tikkanen.
2006: Takarivissä Sirpa Kärkkäinen, Arja Eskelinen, Helena Huttunen ja Riitta Hynynen. Eturivissä Kristiina Kukkonen, Pia Haikarainen, Arja Pentikäinen, puheenjohtaja Minna Virtanen ja Anne Eskelinen.